Pääsin tänään "toimistoa avustavista hommista" tekemään palkanlaskentaa ja ohjelmat jumittaa niin älyttömästi ettei tästä tule mitään.
Yhdistin pussillisen kumilenkkejä toisiinsa.
Pyyhin tiskialtaan.
Näistä saa hyvän CV:n
keskiviikko 26. maaliskuuta 2014
maanantai 24. maaliskuuta 2014
Inmates poem
Apua! Minua pidetään täällä vastoin tahtoani! Oman osastoni työt vähenivät radikaalisti kuukausi sitten ja meitä alettiin kouluttaa uuden osaston hommiin. Tätä voisi hyvällä omalla tunnolla kutsua nimellä "puisto-osastoksi" sillä meitä sijoitetaan tänne vain siksi, ettei meitä voi potkia pakkolomille ja palkattomille vastoin tahtoamme. Työtehtäviimme kuuluu "virkistys" ja "ykleinen ylläpito". Eli toisin sanoen jos paperihommat loppuu niin me desinfioimme ovennupeja ja arkistoimme vanhoja mappeja, tapamme aivosoluja ja maksimoimme hyödyttömyytemme.
nyt ne kattoo tännnepäin, heippa!
nyt ne kattoo tännnepäin, heippa!
tiistai 14. tammikuuta 2014
Aamunavaus
Joku esimiehistä on selvästi aloittanut jonkun syvältäjohtamiskurssin ja suoritti kuukausi sitten jotain ihmiskokeita tai kotitehtäviä meillä alaisilla. Innosta hehkuen Rillinauha ja Tärkki kutsuivat silloin kahden projektin porukat pieneen kokoushuoneeseen, johon emme ikinä mitenkään mahdu kaikki istumaan. Kokoustila tuli aivan täyteen ja etuosassa puolittain fläppitaulua vasten seisoi Rillinauha hypistellen hihojaan. Tämän täytyy olla melkein tärkeää, mietin silloin.
Rillinauha aloitti innoissaan selittämään asiaansa. Että nyt on niinku alettu tosissaan kuunnella meitä työntekijöitä. Että nytten niinku sit oikeesti kommunikoidaan, eikä enää vaan keskenään kahvihuoneessa pulputeta asioista. Ihmiset pälyilivät vähän hämmentyneinä ympärilleen. Kuulostaa hyvältä, mitäs tämä nyt on? Rillinauhalla oli mukanaan hernepussi, jota hän pallotteli siinä kädessään ja selitti samalla, että aletaan nyt niinku säännöllisesti kokoontua tälleen yhdessä ja sitten Käydään Läpi meidän huolia ja epäkohtia. Siinä alkoi jo olla ihan innostunut yleinen mieliala päällänsä, että tämähän on mahtavaa, koska tätä täällä on todella kaivattu! Kunnon vuorovaikutusta esinahkojen ja työntekijöiden välillä!
Rillinauha tohkeissaan selitti, että nyt aloitetaan niinku puhtaalta pöydältä ja esitellään itsemme. Se tuntui aika älyttömältä, koska vietän näiden ihmisten kanssa enemmän aikaa kuin omien lasteni. Tiedän heistä suunnilleen kaiken tietämisen arvoisen ja kiitos Tikkujalan vähän liikaakin.
"Minä olen Rillinauha, lähiesimies, olen koulutukseltani Yhteiskuntatieteiden maisteri ja olen ollut talossa kuusi vuotta.", sitten hän heitti hernepussin Tärkille, joka sanoi lyhyesti "Tärkki, lähiesimies, njooh..." ja heitti hernepussilla vatsaan lähinnä seisovaa kollegaa, joka tiputti pussin lattialle. Sekavana massana seisovat ja istuvat kollegat mutisivat terapiahernepussille lyhyet taustatietonsa.
Tärkki keskeytti tututstumiskierroksen (luojan kiitos ennen Tikkujalkaa! Siitä esitelmästä ei olisi tullut koskaan loppua!) kertoen, että välitettavasti aika loppui ja työt odottaa, mutta "jatketaan tästä".
Nyt on kulunut kuukausi ja uutta kokousta ei ole kuulunut. Kuulin Hanksin (työpaikan ehdottomasti siittämiskykyisin uros) kysyvän kerran Rillinauhalta, että onko tietoa milloin käydään läpi niitä epäkohtia. Vastaus oli, että yritetään järjestää aikaa uudelle kokoukselle.
Mitähän iloa tästä nyt oli? Heittelimme varttitunnin hernepussia kokoushuoneessa ja nyt esinahkat voivat vetää viivan To Do -listallaan kohdan "vuorovaikutuksellinen esimiestyö" yli? Kun seuraavassa henkilöstökyselyssä itkemme taas rivikaupalla miten esinahkoja ei kiinnosta, niin he voivat nyökytellä toisilleen että ne ei taaskaan arvosta, koska kyllähän meitä kiinnostaa.... muistathan senkin yhden kokouksen... kyseltiin epäkohtia... niin.. ne vaan halus puhua itsestään... minkäs tässä teet?
PS: Seppo-Tiinalla on uusi kahvikuppi. Tunnen oloni pahantahtoiseksi.
Rillinauha aloitti innoissaan selittämään asiaansa. Että nyt on niinku alettu tosissaan kuunnella meitä työntekijöitä. Että nytten niinku sit oikeesti kommunikoidaan, eikä enää vaan keskenään kahvihuoneessa pulputeta asioista. Ihmiset pälyilivät vähän hämmentyneinä ympärilleen. Kuulostaa hyvältä, mitäs tämä nyt on? Rillinauhalla oli mukanaan hernepussi, jota hän pallotteli siinä kädessään ja selitti samalla, että aletaan nyt niinku säännöllisesti kokoontua tälleen yhdessä ja sitten Käydään Läpi meidän huolia ja epäkohtia. Siinä alkoi jo olla ihan innostunut yleinen mieliala päällänsä, että tämähän on mahtavaa, koska tätä täällä on todella kaivattu! Kunnon vuorovaikutusta esinahkojen ja työntekijöiden välillä!
Rillinauha tohkeissaan selitti, että nyt aloitetaan niinku puhtaalta pöydältä ja esitellään itsemme. Se tuntui aika älyttömältä, koska vietän näiden ihmisten kanssa enemmän aikaa kuin omien lasteni. Tiedän heistä suunnilleen kaiken tietämisen arvoisen ja kiitos Tikkujalan vähän liikaakin.
"Minä olen Rillinauha, lähiesimies, olen koulutukseltani Yhteiskuntatieteiden maisteri ja olen ollut talossa kuusi vuotta.", sitten hän heitti hernepussin Tärkille, joka sanoi lyhyesti "Tärkki, lähiesimies, njooh..." ja heitti hernepussilla vatsaan lähinnä seisovaa kollegaa, joka tiputti pussin lattialle. Sekavana massana seisovat ja istuvat kollegat mutisivat terapiahernepussille lyhyet taustatietonsa.
Tärkki keskeytti tututstumiskierroksen (luojan kiitos ennen Tikkujalkaa! Siitä esitelmästä ei olisi tullut koskaan loppua!) kertoen, että välitettavasti aika loppui ja työt odottaa, mutta "jatketaan tästä".
Nyt on kulunut kuukausi ja uutta kokousta ei ole kuulunut. Kuulin Hanksin (työpaikan ehdottomasti siittämiskykyisin uros) kysyvän kerran Rillinauhalta, että onko tietoa milloin käydään läpi niitä epäkohtia. Vastaus oli, että yritetään järjestää aikaa uudelle kokoukselle.
Mitähän iloa tästä nyt oli? Heittelimme varttitunnin hernepussia kokoushuoneessa ja nyt esinahkat voivat vetää viivan To Do -listallaan kohdan "vuorovaikutuksellinen esimiestyö" yli? Kun seuraavassa henkilöstökyselyssä itkemme taas rivikaupalla miten esinahkoja ei kiinnosta, niin he voivat nyökytellä toisilleen että ne ei taaskaan arvosta, koska kyllähän meitä kiinnostaa.... muistathan senkin yhden kokouksen... kyseltiin epäkohtia... niin.. ne vaan halus puhua itsestään... minkäs tässä teet?
PS: Seppo-Tiinalla on uusi kahvikuppi. Tunnen oloni pahantahtoiseksi.
keskiviikko 8. tammikuuta 2014
Aikakentän arvo ei tue tietuetta
Aikakentän arvo ei tue tietuetta.
Eli hienoperse tapa sanoa, että yrität tunkea väärää päivänmäärä siihen sarakkeeseen urpo! Hakkasin otsaa näppäimistöön noin viisi minuuttia putkeen sykkivässä tahdissa, koska järjestelmä ei ottanut vastaan päivänmäärää 29.2. Eikö se voinut vain sanoa että moro, tuollaista päivänmäärää ei ole olemassakaan?
Mutta yksi ilonaihe tässä aamussa on! Kahvikuppigate jatkuu! Joku nimittäin oli vienyt myös Pikkumyynutturan kahvimukin ja Seppo-Tiina oli sitä mieltä, että varmaan sama tekijä kyseessä. Löytyyköhän Pikkumyynutturankin kuppi vessasta. Tällä kertaa työnnän sen pöntön vesisäiliöön jos löydän, se olisi sille ihan oikein. Seppo-Tiina paheksui mukienviejää niin kovaan ääneen, että se menee jo naurettavaksi. Pikkumyynuttura särpii nyt sumppiaan tahriintuneesta firman mukista ja se on KAU-HE-AA.
Odotan saavani pian sähköpostia kadonneen kahvikupin tiimoilta.
Kahvikuppigateen liittyy toinenkin puoli. Nimittäin se, miten kykenemätöntä porukkaa täällä on tiskaamaan omia astioitaan. On tosi hauskaa että kollektiivinen mielipide on, että se on törkeää että aikuiset ihmiset jättää vaan kuppinsa läjään tiskialtaaseen. Nyökytelläään tärkeinä että juu, kauheaa on. Ja samaan aikaan just näiden tyyppien omat henkilökohtaiset vitsimukit lojuu siellä altaassa! Minä näen ne täältä saakka!
Minun on joskus tehnyt mieli ltuoda tänne sangollinen vaikka lehmän verta ja upottaa kaikkien tiskialtaassa lojuvat mukit sinne. Olisi aivan oikein että he joutuisivat työntämään kätensä sankoon löytääkseen lasikuutensa hedelmät.
Ehkä kahvikuppien viejä onkin joku Kostaja, joka on yhtä kyllästynyt mukeihin kuin minä?
Eli hienoperse tapa sanoa, että yrität tunkea väärää päivänmäärä siihen sarakkeeseen urpo! Hakkasin otsaa näppäimistöön noin viisi minuuttia putkeen sykkivässä tahdissa, koska järjestelmä ei ottanut vastaan päivänmäärää 29.2. Eikö se voinut vain sanoa että moro, tuollaista päivänmäärää ei ole olemassakaan?
Mutta yksi ilonaihe tässä aamussa on! Kahvikuppigate jatkuu! Joku nimittäin oli vienyt myös Pikkumyynutturan kahvimukin ja Seppo-Tiina oli sitä mieltä, että varmaan sama tekijä kyseessä. Löytyyköhän Pikkumyynutturankin kuppi vessasta. Tällä kertaa työnnän sen pöntön vesisäiliöön jos löydän, se olisi sille ihan oikein. Seppo-Tiina paheksui mukienviejää niin kovaan ääneen, että se menee jo naurettavaksi. Pikkumyynuttura särpii nyt sumppiaan tahriintuneesta firman mukista ja se on KAU-HE-AA.
Odotan saavani pian sähköpostia kadonneen kahvikupin tiimoilta.
Kahvikuppigateen liittyy toinenkin puoli. Nimittäin se, miten kykenemätöntä porukkaa täällä on tiskaamaan omia astioitaan. On tosi hauskaa että kollektiivinen mielipide on, että se on törkeää että aikuiset ihmiset jättää vaan kuppinsa läjään tiskialtaaseen. Nyökytelläään tärkeinä että juu, kauheaa on. Ja samaan aikaan just näiden tyyppien omat henkilökohtaiset vitsimukit lojuu siellä altaassa! Minä näen ne täältä saakka!
Minun on joskus tehnyt mieli ltuoda tänne sangollinen vaikka lehmän verta ja upottaa kaikkien tiskialtaassa lojuvat mukit sinne. Olisi aivan oikein että he joutuisivat työntämään kätensä sankoon löytääkseen lasikuutensa hedelmät.
Ehkä kahvikuppien viejä onkin joku Kostaja, joka on yhtä kyllästynyt mukeihin kuin minä?
Kahvikuppigate jatkuu jännittävillä käänteillä + joku pimittää painepulloja
Seppo-Tiinan kahvikuppi on löytynyt!
Hillitsin mielitekoni enkä piilottanut kahvikuppia vessaan, sillä tulin siihen lopputulokseen että se olisi luonnontapahtumiin puuttumista. Samaan tapaan kuin luontokuvaaja ei auta kiipeliin joutunutta gasellinvasaa, minä jätin Seppo-Tiinan kahvikupin vaeltamaan vapaana. Yhtä tietämättömänä tarkoista silmistäni, kuin konsanaan leijona savannilla, Seppo-Tiina jatkoi vaelteluaan konttorissa tarkkojen silmieni seuratessa joka liikahdusta. Pidin silmällä etenkin liikehdintää paskahuusseja kohti.
Ilman kahvia Seppo-T. ei ilmeisesti saanut aineenvaihduntaansa käyntiin ja ensimmäinen liikahdus ei siis tapahtunutkaan vessaan, vaan kohti kopiokonetta. Meidän kopiokoneemme on aivan oma persoonansa ja palaan siihen myöhemmin. Seppo-Tiina väijyi kopiokoneen äärellä, latoi paperia kierrätysastiaan yhden sademetsän verran (miten vaikeaa se aanelosen asemointi VOI OLLA? SIINÄ ON SELLAINEN RUUDUKKO!) ennenkuin pyysi apua Tikkujalalta. Tikkujalka on niitä yksilöitä, joilla on huomattava määrä hiljaista (ja vähemmän hiljaista) tietoa. Hän on todellä riipivä persoona, mutta tietää kiusallisen paljon kaikesta. Ja kaikista. Tikkujalan neuvot tulevat aina juorujen kera, halusit tai et. Juorut ovat tällaisessa firmassa vaihtovaluuttaa. Et voi vain saada niitä, vaan sinun on aina annettava niistä maksu. Jos et anna sitä vapaaehtoisesti, sinä annat sen joka tapauksessa. Se on jotain mitä sanot puolihuolimattomasti, viattomasti, huomaamattasi. Tikkujalka on mestari tarttumaan tarinoihin ja aivan yhtä mestäri levittämään niitä. Kun hänen kanssaan juttelee, ei oikeastaan tunne juoruilevansa. Hän saa sinut tuntemaan, että kaikki sanotaan luottamuksella. Ystävä toiselle. Joten jos pyydät neuvoa Tikkujalalta, sinulla kannattaa olla joku keksitty juoru takataskussasi jolla tyydyttää hänet. Itse aion ensi kerralla kertoa Seppo-Tiinan kahvikupista vessassa ennen kuin pyydän häntä vilkaisemaan jotain ongelmaa. Ja Tikkujalka on ihan oikeasti hemmetin fiksu ja hyvä työntekijä, kollegatasolla minulla ei ole hänestä mitään pahaa sanottavaa.
Taisteltuaan kopiokoneen kanssa Seppo-Tiina palasi työpisteelleen ja minä menetin vähän mielenkiintoni häneen ja yritin tehdä töitä. Hakkasin näppäimistöä kiihkeään tahtiin melkein puoleen päivään saakka, kunnes havainnoitsijan vaistoni herättivät minut. Seppo-Tiinan elimistö on ehkä viiimein valmis luopumaan osasta itseään, vaikka Seppo-T on verestävistä silmistään päätellen sinnitellyt ilman kahvia koko aamun. Vyöryminen kohti vessaa alkaa. Hyvän tovin jälkeen Seppo-T tulee ulos vessasta ja piilottelee kahvikuppia norjaa varttaan vasten. Ihan kuin kukaan ei huomaisi, ihan kuin ketään kiinnostaisi. Paitsi minua, joka kätkin hymyni näytön taakse.
Myöhemmin kuljin hänen työpisteensä ohi ja kommentoin ilahtuneesti löydettyä kuppia. Hän ei tiennyt missä se oli ollut. Niin, ei ollenkaan. Ei mitään aavistusta. Se vain yhtäkkiä ilmestyi hänen työpöydälleen. Niin. Varmaan joku vahingossa ottanut. Niin ei hän ajatellutkaan että sitä olisi kukaan ottanut tahallaan. Onneksi kuppi palautettiin.
Ensi kerralla vaadin lunnaat.
ps: sinä joka pimität työpisteelläsi näppäimistön puhdistukseen tarkoitettuja painepulloja! Ole hyvä ja palauta ne tarvikehyllyyn! Näppiksessäni on pian oma ekosysteeminsä jos en pääse putsaamaan sitä!
Hillitsin mielitekoni enkä piilottanut kahvikuppia vessaan, sillä tulin siihen lopputulokseen että se olisi luonnontapahtumiin puuttumista. Samaan tapaan kuin luontokuvaaja ei auta kiipeliin joutunutta gasellinvasaa, minä jätin Seppo-Tiinan kahvikupin vaeltamaan vapaana. Yhtä tietämättömänä tarkoista silmistäni, kuin konsanaan leijona savannilla, Seppo-Tiina jatkoi vaelteluaan konttorissa tarkkojen silmieni seuratessa joka liikahdusta. Pidin silmällä etenkin liikehdintää paskahuusseja kohti.
Ilman kahvia Seppo-T. ei ilmeisesti saanut aineenvaihduntaansa käyntiin ja ensimmäinen liikahdus ei siis tapahtunutkaan vessaan, vaan kohti kopiokonetta. Meidän kopiokoneemme on aivan oma persoonansa ja palaan siihen myöhemmin. Seppo-Tiina väijyi kopiokoneen äärellä, latoi paperia kierrätysastiaan yhden sademetsän verran (miten vaikeaa se aanelosen asemointi VOI OLLA? SIINÄ ON SELLAINEN RUUDUKKO!) ennenkuin pyysi apua Tikkujalalta. Tikkujalka on niitä yksilöitä, joilla on huomattava määrä hiljaista (ja vähemmän hiljaista) tietoa. Hän on todellä riipivä persoona, mutta tietää kiusallisen paljon kaikesta. Ja kaikista. Tikkujalan neuvot tulevat aina juorujen kera, halusit tai et. Juorut ovat tällaisessa firmassa vaihtovaluuttaa. Et voi vain saada niitä, vaan sinun on aina annettava niistä maksu. Jos et anna sitä vapaaehtoisesti, sinä annat sen joka tapauksessa. Se on jotain mitä sanot puolihuolimattomasti, viattomasti, huomaamattasi. Tikkujalka on mestari tarttumaan tarinoihin ja aivan yhtä mestäri levittämään niitä. Kun hänen kanssaan juttelee, ei oikeastaan tunne juoruilevansa. Hän saa sinut tuntemaan, että kaikki sanotaan luottamuksella. Ystävä toiselle. Joten jos pyydät neuvoa Tikkujalalta, sinulla kannattaa olla joku keksitty juoru takataskussasi jolla tyydyttää hänet. Itse aion ensi kerralla kertoa Seppo-Tiinan kahvikupista vessassa ennen kuin pyydän häntä vilkaisemaan jotain ongelmaa. Ja Tikkujalka on ihan oikeasti hemmetin fiksu ja hyvä työntekijä, kollegatasolla minulla ei ole hänestä mitään pahaa sanottavaa.
Taisteltuaan kopiokoneen kanssa Seppo-Tiina palasi työpisteelleen ja minä menetin vähän mielenkiintoni häneen ja yritin tehdä töitä. Hakkasin näppäimistöä kiihkeään tahtiin melkein puoleen päivään saakka, kunnes havainnoitsijan vaistoni herättivät minut. Seppo-Tiinan elimistö on ehkä viiimein valmis luopumaan osasta itseään, vaikka Seppo-T on verestävistä silmistään päätellen sinnitellyt ilman kahvia koko aamun. Vyöryminen kohti vessaa alkaa. Hyvän tovin jälkeen Seppo-T tulee ulos vessasta ja piilottelee kahvikuppia norjaa varttaan vasten. Ihan kuin kukaan ei huomaisi, ihan kuin ketään kiinnostaisi. Paitsi minua, joka kätkin hymyni näytön taakse.
Myöhemmin kuljin hänen työpisteensä ohi ja kommentoin ilahtuneesti löydettyä kuppia. Hän ei tiennyt missä se oli ollut. Niin, ei ollenkaan. Ei mitään aavistusta. Se vain yhtäkkiä ilmestyi hänen työpöydälleen. Niin. Varmaan joku vahingossa ottanut. Niin ei hän ajatellutkaan että sitä olisi kukaan ottanut tahallaan. Onneksi kuppi palautettiin.
Ensi kerralla vaadin lunnaat.
ps: sinä joka pimität työpisteelläsi näppäimistön puhdistukseen tarkoitettuja painepulloja! Ole hyvä ja palauta ne tarvikehyllyyn! Näppiksessäni on pian oma ekosysteeminsä jos en pääse putsaamaan sitä!
Kahvikuppigate
Huomenta vain kaikille konttorirotille ja tietsikkahiirille, mappimurmeleille ja tulostintukaaneille!
Arvatkaa mitä hirveetä! Seppo-Tiinan kahvikuppi oli otettu yhteisestä tiskikaapista! Ihan todella oli. Seppo-Tiina laittoi yleisellä jakelulla sähköpostiviestin joka sisältää uhkailua, anelua ja tuntomerkkejä. Viestissä vedottiin kollegojen oikeudentajuun ja moraaliin. Että kellä kahvikuppi nyt onkaan jemmassa, niin jos mitään häpyä on niin rassukka palautetaan oikealle omistajalleen. SILLÄ HÄN KYLLÄ SAA TIETÄÄ KUKA SEN OTTI.
Arvatkaa mitä. Minä näin sen vessassa. Varmaan itse jätti sen sinne. Sen sijaan, että olisi töppöjaloillaan paarustanut pitkin konttoria etsimässä kuppiaan, Seppo-Tiina istuu outlookinsa ääreen ja alkaa hakata sähköpostiviestiä. Näin se homma toimii.
Odotan mielenkiinnolla miten tämä nyt etenee. Kauanko menee että kuppi löytyy vai murtuuko joku ja kiikuttaa kupin lavuaarin reunalta kaipaavalle omistajalleen? Ja minua myös hieman houkuttelee siirtää jotain käsipyyhenippuja sen eteen. Ihan vain nähdäkseni prosessin elinkaaren. Haluaisin nähdä miten pitkälle kahvikupin jäljitys menee, ja ketä syytetään. Ehkä sen jälkeen kun piilottaisin kupin käsipyyhkeiden taakse voisin leikata taukohuoneen lehdistä kirjaimia ja liimaisin niistä lunnasvaatimuksen.
"Tuo taukohuoneeseen ergonominen pystyhiiri tai kahvikuppisi pudotetaan kuudennen kerroksen ikkunasta"
Haluan nähdä hikikarpalon Seppo-Tiinan ylähuulella.
Pidän teidät ajantasalla.
Vaikkei ketään kiinnostaisi.
Haluan kuvitella sinne ruutujen toiselle puolelle ihmisjoukon eläytymässä joka solullaan kahvikuppigaten käänteisiin.
Hei oikeesti kello on vasta 10:22 ei täällä ole tänään vielä muuta tapahtunut! Yritän kyllä keksiä jotain raflaavaa heti kun näen sellaista.
Rakkain terveisin: Raly
Arvatkaa mitä hirveetä! Seppo-Tiinan kahvikuppi oli otettu yhteisestä tiskikaapista! Ihan todella oli. Seppo-Tiina laittoi yleisellä jakelulla sähköpostiviestin joka sisältää uhkailua, anelua ja tuntomerkkejä. Viestissä vedottiin kollegojen oikeudentajuun ja moraaliin. Että kellä kahvikuppi nyt onkaan jemmassa, niin jos mitään häpyä on niin rassukka palautetaan oikealle omistajalleen. SILLÄ HÄN KYLLÄ SAA TIETÄÄ KUKA SEN OTTI.
Arvatkaa mitä. Minä näin sen vessassa. Varmaan itse jätti sen sinne. Sen sijaan, että olisi töppöjaloillaan paarustanut pitkin konttoria etsimässä kuppiaan, Seppo-Tiina istuu outlookinsa ääreen ja alkaa hakata sähköpostiviestiä. Näin se homma toimii.
Odotan mielenkiinnolla miten tämä nyt etenee. Kauanko menee että kuppi löytyy vai murtuuko joku ja kiikuttaa kupin lavuaarin reunalta kaipaavalle omistajalleen? Ja minua myös hieman houkuttelee siirtää jotain käsipyyhenippuja sen eteen. Ihan vain nähdäkseni prosessin elinkaaren. Haluaisin nähdä miten pitkälle kahvikupin jäljitys menee, ja ketä syytetään. Ehkä sen jälkeen kun piilottaisin kupin käsipyyhkeiden taakse voisin leikata taukohuoneen lehdistä kirjaimia ja liimaisin niistä lunnasvaatimuksen.
"Tuo taukohuoneeseen ergonominen pystyhiiri tai kahvikuppisi pudotetaan kuudennen kerroksen ikkunasta"
Haluan nähdä hikikarpalon Seppo-Tiinan ylähuulella.
Pidän teidät ajantasalla.
Vaikkei ketään kiinnostaisi.
Haluan kuvitella sinne ruutujen toiselle puolelle ihmisjoukon eläytymässä joka solullaan kahvikuppigaten käänteisiin.
Hei oikeesti kello on vasta 10:22 ei täällä ole tänään vielä muuta tapahtunut! Yritän kyllä keksiä jotain raflaavaa heti kun näen sellaista.
Rakkain terveisin: Raly
tiistai 7. tammikuuta 2014
Kotipesästä käsin kaikki näyttää pahemmalta
Huhhuh, loppuihan se työpäivä viimeinkin.
Uskallan turvassa kotisohvalla raottaa arkeni verhoa vähän enemmän kun pelottavat iiteevakoilijat on kahlittu yöksi luoliinsa. Olen varttia vaille vanhus ja työskentelen keskisuuren Joka-Ala Oy konttorissa laskutuksessa ja sopimushallinnassa. Minulla ei ole alaisia, kuulun alimpaan pohjasakkaan (kakkaan). Meidän firmassa pidetään yyteet suunnilleen kerran kuukaudessa, mutta kukaan ei oikein tunne minkään koskettavan itseään. Meille yyteet on kuin pakollinen sukupäivällinen. Kokoonnumme yhden pöydän ääreen ja mielistelemme toisiamme ja sitten jauhamme paskaa selän takana. Esimiehet ovat kuin suvun matriarkkamummoja tai rasittavia tätejä, kollegoista löytyy koko kirjo supertehokkaisiin täydellisiin serkkuihin ja luuserinisteihin. Sitten ristimme kätemme ja esimiesmummojen vaatimuksesta rukoilemme "tuotto meidän, joka olet pörsseissä...".
Toimialamme tuntuu olevan kärsiminen sen kaikissa muodoissaan. Puhumme asiakkaiden kanssa puhelimessa (kärsimystä), käsittelemme heidän toimeksiantojaan (kärsimystä) ja toistemme toimeksiantoja (via dolorosa. Jos päästää itsensä ajattelemaan, että vain asiakkaat ovat typeryksiä ei tarvitse kuin lukea kollegan jorinoita niin alkaa tehdä mieli nitoa itseään silmään).
Meitä johtaa rautaisella otteellaan tehokas ja kokenut... kuka? Ei niin mitään hajua. Tunnen monen vuoden jälkeen kourallisen vallattomia (niinkuin valtavajaalla tavalla, ei iloisella tonttumaisella) lähiesinahkoja, joilla on kai joku funktio meidän piiskaamisessa, muttei mitään todellista päätösvaltaa. Sitten tiedän nimeltä ja naamalta koko joukon whatevörmanagereja joiden työnkuvasta ja vastuualueesta kenelläkään ei ole mitään käsitystä. Kerran pari vuodessa nämä whatevörmanagerit laittavat meille tilannetiedotuksia miten meillä menee ja yleensä ne ovat tuskallisen kaukana siitä miten meillä oikeasti menee. Ne tiedotukset pursuilevat yritysmaailman muotisanoja kuten "dynaaminen" ja "asiakaslähtöinen" ja "fokusointi" ja "resurssien keskittäminen" ja *HAUKOTUS* joukko muita sanoja, joiden tarkoitus on saada meidät uskomaan että he tekevät toimistoissaan muutakin kuin runkkaavat jonkun hentaipornon äärellä.
Whatevörmanagerien yläpuolella tai vierellä (minulle ei ole selvinnyt missä hevonhelvetissä) on henkilöstöpäälliköt, joiden tehtävänä on... hmmm. Luulisin että he katsovat saksalaista karvapornoa ja joskus ehkä tekevät työvuorolistoja. Tai työsopimuksia. Tai jotain. Ei suuresti käsitystä missä kohdassa laumahierarkiaa he ruokailevat.
Sitten siitä ylöspäin on kuin seisoisi Olympos -vuoren juurella ja katselisi ylöspäin usvaisiin huippuihin. Siellä ovat he joiden korkokengät lyövät kipinää kun he joskus kunnioittavat kaivostamme vierailuillaan. Ainut havainto näistä vierailuista on kipinä ja kopina kun lauma vaeltaa korkokengissään ja nahkanappasjalkineissaan jakkupuvut kahisten ja kravatit lepattaen meidän kuolevaisten karsinoiden ohi. Jotain hyvin tärkeitä päätöksiä he tekevät. Varmaan palkkakuitti alkaa nelosella ja vessassa ei koskaan käydä kakkosella.
Joka työpäivä minä huokaan ja mietin, että tässäkö tämä oli? Tämänkö takia kouluja kävin?
Uskallan turvassa kotisohvalla raottaa arkeni verhoa vähän enemmän kun pelottavat iiteevakoilijat on kahlittu yöksi luoliinsa. Olen varttia vaille vanhus ja työskentelen keskisuuren Joka-Ala Oy konttorissa laskutuksessa ja sopimushallinnassa. Minulla ei ole alaisia, kuulun alimpaan pohjasakkaan (kakkaan). Meidän firmassa pidetään yyteet suunnilleen kerran kuukaudessa, mutta kukaan ei oikein tunne minkään koskettavan itseään. Meille yyteet on kuin pakollinen sukupäivällinen. Kokoonnumme yhden pöydän ääreen ja mielistelemme toisiamme ja sitten jauhamme paskaa selän takana. Esimiehet ovat kuin suvun matriarkkamummoja tai rasittavia tätejä, kollegoista löytyy koko kirjo supertehokkaisiin täydellisiin serkkuihin ja luuserinisteihin. Sitten ristimme kätemme ja esimiesmummojen vaatimuksesta rukoilemme "tuotto meidän, joka olet pörsseissä...".
Toimialamme tuntuu olevan kärsiminen sen kaikissa muodoissaan. Puhumme asiakkaiden kanssa puhelimessa (kärsimystä), käsittelemme heidän toimeksiantojaan (kärsimystä) ja toistemme toimeksiantoja (via dolorosa. Jos päästää itsensä ajattelemaan, että vain asiakkaat ovat typeryksiä ei tarvitse kuin lukea kollegan jorinoita niin alkaa tehdä mieli nitoa itseään silmään).
Meitä johtaa rautaisella otteellaan tehokas ja kokenut... kuka? Ei niin mitään hajua. Tunnen monen vuoden jälkeen kourallisen vallattomia (niinkuin valtavajaalla tavalla, ei iloisella tonttumaisella) lähiesinahkoja, joilla on kai joku funktio meidän piiskaamisessa, muttei mitään todellista päätösvaltaa. Sitten tiedän nimeltä ja naamalta koko joukon whatevörmanagereja joiden työnkuvasta ja vastuualueesta kenelläkään ei ole mitään käsitystä. Kerran pari vuodessa nämä whatevörmanagerit laittavat meille tilannetiedotuksia miten meillä menee ja yleensä ne ovat tuskallisen kaukana siitä miten meillä oikeasti menee. Ne tiedotukset pursuilevat yritysmaailman muotisanoja kuten "dynaaminen" ja "asiakaslähtöinen" ja "fokusointi" ja "resurssien keskittäminen" ja *HAUKOTUS* joukko muita sanoja, joiden tarkoitus on saada meidät uskomaan että he tekevät toimistoissaan muutakin kuin runkkaavat jonkun hentaipornon äärellä.
Whatevörmanagerien yläpuolella tai vierellä (minulle ei ole selvinnyt missä hevonhelvetissä) on henkilöstöpäälliköt, joiden tehtävänä on... hmmm. Luulisin että he katsovat saksalaista karvapornoa ja joskus ehkä tekevät työvuorolistoja. Tai työsopimuksia. Tai jotain. Ei suuresti käsitystä missä kohdassa laumahierarkiaa he ruokailevat.
Sitten siitä ylöspäin on kuin seisoisi Olympos -vuoren juurella ja katselisi ylöspäin usvaisiin huippuihin. Siellä ovat he joiden korkokengät lyövät kipinää kun he joskus kunnioittavat kaivostamme vierailuillaan. Ainut havainto näistä vierailuista on kipinä ja kopina kun lauma vaeltaa korkokengissään ja nahkanappasjalkineissaan jakkupuvut kahisten ja kravatit lepattaen meidän kuolevaisten karsinoiden ohi. Jotain hyvin tärkeitä päätöksiä he tekevät. Varmaan palkkakuitti alkaa nelosella ja vessassa ei koskaan käydä kakkosella.
Joka työpäivä minä huokaan ja mietin, että tässäkö tämä oli? Tämänkö takia kouluja kävin?
Avunhuuto
Olen se näkymätön ja hiljainen olento konttorisi nurkkauksessa. Olen Sepon ja Tiinan kylmä hiki. Olen se liian kiltti puurtaja, joka tuntee huonoa omaatuntoa iltalehtien lukemisesta, vaikka tietää kollegojen tekevän PALJON PAHEMPIA asiota työajalla. Facebookkia, youtubea. Kuplapelejä. Tie helvettiin on päällystetty proxysivustojen antimilla. Minä en tee noista mitään, minä pelkään että IT -osaston hemmot on jotain swat-koulutettuja tappajia, jotka tulevat vaijereilla ikkunoista sisälle heti kun harkitsenkin jotain niin tuhmaa, kuin roskalehdet.
Mutta nyt minä kerään rohkeuteni ja kirjoitan tätä avokonttoripakolaisen päiväkirjaa, sillä minä en kestä enää.
Jos en tee jotain tuhmaa, niin minä vielä räjähdän kappaleiksi täällä. Räjähdän niin että mapit lentelee kaikkiin ilmansuuntiin. Räjähdän niin että nitoja menee seinästä läpi. Alan kirkua niin, että henkilöstöpäällikkökin ihmettelee että "kuka tuo on ja kauanko hän on täällä ollut töissä?". Räjähdän niin kovaa että kaikkien excelit kaatuvat, kaikkien järjestelmät menee lukkoon, sähköpöydät alkavat mennä ylös alas itsestään ja kahvinkeittimet syytävät kiehuvaa kahvia kaikista mutterinreijistä!
Minun on PAKKO kertoa jollekin tästä orjakaleerista. Ja minua hiottaa jo ajatuskin tästä. Kaikki tapahtumat ja henkilöt tulevat olemaan siinä fiktion rajamailla. Ehdottomasti liioiteltuja, suurimmaksi osaksi valehdeltuja, aivan ehdottomasti totuudelle perustuvia.
Apua! Kuka hullu tällaista työtä tekee?
Mutta nyt minä kerään rohkeuteni ja kirjoitan tätä avokonttoripakolaisen päiväkirjaa, sillä minä en kestä enää.
Jos en tee jotain tuhmaa, niin minä vielä räjähdän kappaleiksi täällä. Räjähdän niin että mapit lentelee kaikkiin ilmansuuntiin. Räjähdän niin että nitoja menee seinästä läpi. Alan kirkua niin, että henkilöstöpäällikkökin ihmettelee että "kuka tuo on ja kauanko hän on täällä ollut töissä?". Räjähdän niin kovaa että kaikkien excelit kaatuvat, kaikkien järjestelmät menee lukkoon, sähköpöydät alkavat mennä ylös alas itsestään ja kahvinkeittimet syytävät kiehuvaa kahvia kaikista mutterinreijistä!
Minun on PAKKO kertoa jollekin tästä orjakaleerista. Ja minua hiottaa jo ajatuskin tästä. Kaikki tapahtumat ja henkilöt tulevat olemaan siinä fiktion rajamailla. Ehdottomasti liioiteltuja, suurimmaksi osaksi valehdeltuja, aivan ehdottomasti totuudelle perustuvia.
Apua! Kuka hullu tällaista työtä tekee?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)