Huhhuh, loppuihan se työpäivä viimeinkin.
Uskallan turvassa kotisohvalla raottaa arkeni verhoa vähän enemmän kun pelottavat iiteevakoilijat on kahlittu yöksi luoliinsa. Olen varttia vaille vanhus ja työskentelen keskisuuren Joka-Ala Oy konttorissa laskutuksessa ja sopimushallinnassa. Minulla ei ole alaisia, kuulun alimpaan pohjasakkaan (kakkaan). Meidän firmassa pidetään yyteet suunnilleen kerran kuukaudessa, mutta kukaan ei oikein tunne minkään koskettavan itseään. Meille yyteet on kuin pakollinen sukupäivällinen. Kokoonnumme yhden pöydän ääreen ja mielistelemme toisiamme ja sitten jauhamme paskaa selän takana. Esimiehet ovat kuin suvun matriarkkamummoja tai rasittavia tätejä, kollegoista löytyy koko kirjo supertehokkaisiin täydellisiin serkkuihin ja luuserinisteihin. Sitten ristimme kätemme ja esimiesmummojen vaatimuksesta rukoilemme "tuotto meidän, joka olet pörsseissä...".
Toimialamme tuntuu olevan kärsiminen sen kaikissa muodoissaan. Puhumme asiakkaiden kanssa puhelimessa (kärsimystä), käsittelemme heidän toimeksiantojaan (kärsimystä) ja toistemme toimeksiantoja (via dolorosa. Jos päästää itsensä ajattelemaan, että vain asiakkaat ovat typeryksiä ei tarvitse kuin lukea kollegan jorinoita niin alkaa tehdä mieli nitoa itseään silmään).
Meitä johtaa rautaisella otteellaan tehokas ja kokenut... kuka? Ei niin mitään hajua. Tunnen monen vuoden jälkeen kourallisen vallattomia (niinkuin valtavajaalla tavalla, ei iloisella tonttumaisella) lähiesinahkoja, joilla on kai joku funktio meidän piiskaamisessa, muttei mitään todellista päätösvaltaa. Sitten tiedän nimeltä ja naamalta koko joukon whatevörmanagereja joiden työnkuvasta ja vastuualueesta kenelläkään ei ole mitään käsitystä. Kerran pari vuodessa nämä whatevörmanagerit laittavat meille tilannetiedotuksia miten meillä menee ja yleensä ne ovat tuskallisen kaukana siitä miten meillä oikeasti menee. Ne tiedotukset pursuilevat yritysmaailman muotisanoja kuten "dynaaminen" ja "asiakaslähtöinen" ja "fokusointi" ja "resurssien keskittäminen" ja *HAUKOTUS* joukko muita sanoja, joiden tarkoitus on saada meidät uskomaan että he tekevät toimistoissaan muutakin kuin runkkaavat jonkun hentaipornon äärellä.
Whatevörmanagerien yläpuolella tai vierellä (minulle ei ole selvinnyt missä hevonhelvetissä) on henkilöstöpäälliköt, joiden tehtävänä on... hmmm. Luulisin että he katsovat saksalaista karvapornoa ja joskus ehkä tekevät työvuorolistoja. Tai työsopimuksia. Tai jotain. Ei suuresti käsitystä missä kohdassa laumahierarkiaa he ruokailevat.
Sitten siitä ylöspäin on kuin seisoisi Olympos -vuoren juurella ja katselisi ylöspäin usvaisiin huippuihin. Siellä ovat he joiden korkokengät lyövät kipinää kun he joskus kunnioittavat kaivostamme vierailuillaan. Ainut havainto näistä vierailuista on kipinä ja kopina kun lauma vaeltaa korkokengissään ja nahkanappasjalkineissaan jakkupuvut kahisten ja kravatit lepattaen meidän kuolevaisten karsinoiden ohi. Jotain hyvin tärkeitä päätöksiä he tekevät. Varmaan palkkakuitti alkaa nelosella ja vessassa ei koskaan käydä kakkosella.
Joka työpäivä minä huokaan ja mietin, että tässäkö tämä oli? Tämänkö takia kouluja kävin?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Vertaistukea tästä
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.